tiistai 31. tammikuuta 2012

Matkamuistoja

Nyt on kotiuduttu Barcelonasta ja täytyy myöntää, että oli hieno kaupunki!(Kaupunki on varmasti kesällä vielä hienompi.) Lämpöäkin oli about +/-15c, eli ihan hyvin tarkeni ohuella takilla.

Heti ensimmäisenä iltana meitä hemmoteltiin, kun huomattiin että illalla on Barcelona-Real Madrid matsi. Ja eikun London Pubiin nauttimaan oluesta ja uskomattoman mukaan tempaisevasta futis fiiliksestä. Tavattiin siellä rovaniemeläinen pariskunta ja sulhoni pääsi juttelemaan matsista jonkun saman tyylisen ihmisen kanssa. Barcelona voitti ja kaikilla oli hyvä mieli. yay.


Seuraavana päivänä lähdettiin heti aamiaisen jälkeen kohti eläintarhaa. WOOHOO! Pakko myöntää, että se paikka oli mun mielestä matkan kohokohta. Näin siellä eläimii, mitä oon nähny vaan tvssä (kuten sarvikuonon, virtahevon ja muurahaiskarhun ^__^ ). Se on kyllä hirvee tunne, kun haluu nähä kaikki eläimet samaan aikaan eikä sitten tiedä, että minne päin lähtisi menemään. Pariin otteeseen meinasin jäädä  polkupyörien ym kulkuvälineitten alle, kun jäin vaan tuijottamaan eläimiä.




ihanan ihana mangusti<3



Täpinän täyteisen eläintarhan jälkeen suuntasimme matkamme kohti keskeneräistä Sagrada Familian katedraalia.
Arc De Triomf

Sagrada Familia (pahoittelut huonosta kuvasta)
 Ihmettelyjen jälkeen suuntasimme kohti Parc Güell:ia. Sagrada Familia ja parc güell ovat molemmat Gaudín käsialaa, eli oli ihan mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea kyseinen henkilö olikaan saanut aikaan.



Parc Güell:in 'vuorenhuipulta' löytyi upeat ristit..

ja ristien viereen kun uskaltautui kiipeämään, näkymä oli upea.
Tämän jälkeen suuntasimme takaisin hotellille ja ei helevetti sitä tuskaa mikä meidän jaloissa oli. En halua edes ajatella kuinka monta kilometriä me tuona päivänä oikein tallusteltiin. Taidettiin sitten nukahtaa joskus ennen klo 22, kun oltiin niin poikki.

Perjantaina matkattiin Montjuïcin vuorelle. Kaapelihissit(?) ei olleet käytössä (dammit) ja jalat olivat edellisestä päivästä sen verran poikki, että otettiin bussi ja ajettiin puoliväliin vuorta. Loppumatka sitten käveltiin.
Käytiin vierailemassa Castell De Montjuïcissa, mikä toimi ennen sotilasvankilana (ja Espanjan sisällissodan aikana kidutus-ja teloituspaikkana). Sieltä oli kyllä aika mahtavat näköalat.


Illalla käytiin sitten vähän juhlimassa mun synttäreitä ja syötiin ja juotiin hyvin ^__^ Lauantaina sitten satoi melkein kokopäivän, joten päätettiin ottaa vähän rennommin ja ostettiin liput "hop on- hop off" turistibussiin. Niillä sitten kierrettiin kaupunki läpi (uudestaan) ja käytiin katsomassa melkeen kaikki ne samat paikat, mitkä nähtiin kävellessäkin. 
näkymä ikkunasta
Meidän hotelli sijaitsi suositun kävelykadun, La Ramblan, varrella. Ja meidän ikkunasta näki suoraan Palau Güellin katolle, missä sijaisi lisää Gaudín töitä.

Oli siis oikein onnistunut ja mukava matka. Ja pahoittelut tästä jättimäisestä postauksesta.

8 kommenttia:

  1. Vaikuttipa ihanalta matkalta. Mä olisin varmasti myös ollut eläintarhassa ihan sekaisin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisin voinut olla siellä kokopäivän! Jäi oikeastaan kaikki liskot ja linnut ym katsomatta. Mutta sulho alko hermostumaan.. kuulemma yli 3 tuntia on liikaa eläintarhassa 0___0 pöh.

      Poista
  2. Minä tykkään jättipostauksista. Nih!

    VastaaPoista
  3. Vaikutti ihanalta matkalta ja tuli mieleen omat ihanat matkamuistot muutaman vuoden takaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se olikin :) olis tietty voinu olla vielä vähän lämpimämpää, mut kyllä kevät ilmakin kelpas näitten pakkasten rinnalla :)

      Poista
  4. Oi, ihana matka! Mäkin haluun tonne eläintarhaan (mainioita kuvia oot saanut eläimistä)!

    Olin miehen kanssa kerran Lissabonin eläintarhassa 6h...mut ne eläimet oli vaan niin mahtavia!! Merileijona/delfiinishown jälkeen kouluttajat päästi ne jättimäiset merileijonat yleisön joukkoon...hui...jee! :D Ne jako vielä pusuja ihmisille... O.o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 6tuntia?!? O_O Vähänkö oon kade! oi, merileijonat on kyllä ihania! Pitää muistaa, että jos joskus mennään Lissaboniin niin pitää käydä saamassa pusu merileijonalta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...