tiistai 14. tammikuuta 2014

Is there anybody out there?


Kyllä. Täällä ollaan. Huh huh. Pieni blogi tauko näytti venähtävän VUODEN?!? Häpeän!
Jostain kumman syystä, sähköpostiini on tullut välillä ilmoituksia että bloglovinin kautta olen saanut uusia seuraajia, huimaa! Ja jos siellä joku todellakin vielä lukee tai haluaisi lukea blogiani niin ilmoittautukoon kommenttiboxiin, sillä oon päättänyt avata jotain sinistä- sisarblogin, jotain valkoista! Tämä siksi koska 2014 on muutosten vuosi ja tämä kaikki mahtavuus on saatava kirjata ylös. Ei, se ei ole hääblogi se on.. noh, näätte sitten :)
Voisin myös samalla päivittää tätä Jotain Sinistä-blogia, sillä en ikinä kunnolla kertonut että miten meidän häät sitten meni. Ja kyllä, aika on kullannut muistot. Ne pahimmat asiat eivät enään kummittele mielessä vaan hymyillen mietin hääpäiväämme :)

Mutta, astukaa esiin ja ilmoittautukaa niin tiedän että en yksikseni jatka täällä höpinöitäni ^__^

ootte kyllä ihania. pus.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

..Eventually is now

"Wedding disasters have a way of turning into a great stories. 
Eventually."


Katselin toisen kaasoni ja tämän poikaystävän ottamia hääkuvia. Ja ai että mä nauroin mun ärtyneelle ilmeelle, kun mä pyörittelin vieraiden edessä silmiäni ja mulkoilin musiikkivastaavaa. Niistä kuvista sais tehtyä hienoja gif.fejä.

Mutta siis, mä oon palannut, osaan jo nauraa hääpäivän tapahtumille (ainakin suurin osin) ja ajattelin tulla kertomaan teille vähän enemmän, että mitä kaikkea päivään kuuluikaan :)

(pst. kuka on muuten katsonut The Vow leffan? Mä olisin toivonut vähän siirappisempaa loppua sille..hmph)

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Se mikä voi mennä pieleen, menee pieleen.

Anteeksi tästä pitkästä blogihiljaisuudesta. Voisin sanoa, että hiljaisuuden syynä on ollut se että olen halunnut vain rentoutua, nauttia häämatkakuvista ja sairastaa syysflunssaa. Mutta ne olisivat tekosyitä. Todellisuudessa en ole halunnut uppoutua hääpäiväämme sen enempää.
Olen miettinyt häitämme siitä asti kun lähdimme juhlapaikalta pois. Ja mitä enemmän ja kauemmin mietin tuota päivää, sitä turhautuneemmaksi ja surullisemmaksi käyn.
En tarkoita että haikailen ja huokailen siitä miten upea ja onnistunut päivä se oli vaan sitä että Miksei se päivä voinut olla täydellinen ja onnistunut??

Tietenkin olin onnellinen. Olen vieläkin. Mutta koin myös muita tunteita (kuten varmasti moni muukin) kuten vihaa, pelkoa, jännittyneisyyttä, huojentuneisuutta, iloa, surua, rentoutumista... jne (: Mutta ehkä kuitenkin suurin tunne tuona päivänä oli turhautuneisuus. Turhauduin päivän mittaan siihen miten tuntui ettei mikään mennyt niinkuin olisi pitänyt.

Jaa, että mikäkö ei mennyt nappiin.. Hmm.. mietitäänpäs.

- Ennenkuin pääsin kävelemään "alttarille" (vihkiminen tapahtui juhlapaikalla, sisällä) sisään lompsii kolme miehen kaveria. Siinä sitten äkkiä huutamaan kaasoille että pysähtyisivät ja että vieraat pääsisivät meidän ohitse istumaan. Hieman vain ärsytti koska kello oli jo 15.10 eli vieraat olivat todella myöhässä. Tämä häslinki sai muut vieraat kuikuilemaan penkeiltään että mitäs siellä takana oikein tapahtuu. Tämä juttu oli ärsytysasteikollani (mikä on numeroitu 1-10) nrolla 2.

- Sisääntulo musiikki alkoi ja päästiin isän kanssa kävelemään. Kun ollaan miehen kanssa yhdessä papin edessä, jouduimme odottamaan Todella kauan että musiikki vaimennettaan pois. Ehdin pyöritellä silmiäni ja kokoamaan kaiken itsehillintäni etten olisi kääntynyt ja sanonut musiikista vastaavalle henkilölle että nyt se musiikki pois. Kävin tämän musiikki asian läpi tämän henkilön kanssa aikaisemmin ja sanoin että kun papin eteen päästään niin musa pois! Tämä asia saa ärsytysnumeron 3.

Nämä olivatkin ne pienimmät asiat.. jos vastoinkäynnit olisivat olleet tossa niin olisi tässä "valittamassa".. mutta

- Kun vihkiminen oli ohi, me käännyimme vieraisiin päin, sain kimppuni kaasoltani ja.. Näin että tämä musavastaava näppäilee ja vääntelee musiikki vehkeitä eikä mistään tule kuitenkaan musiikkia. Kesti ihan uskomattoman kauan kun seistiin siinä miehen kanssa, odottaen poislähtömusaa. Kaikki jännitys sai tunteet pintaan ja pidättelin siinä itkua ja katselin tämän naisen näpertelyä aikansa kunnes kajareista paukahtaa meidän Sisääntulobiisi! Ei siinä muuta voinu ku yrittää hymyillä ja lähteä pois miehen kanssa. Ja se tunne mikä oli siinä, kun vasta vihittynä sanoo tuoreelle aviomiehelleen ensimmäiset vaimon sanat "v#¤¤& mä tapan sen akan, ei helvetti" Jep. tiedän. En vaan voinu mitään. Ärsytti ihan suunnattomasti. Miettikää itse, miltä se mahtaisi tuntua kun kirkossanne soitettaisiin sama biisi tulo- ja menosuuntaan? Ärsytysasteikolla; nro 8

No mutta, huolet nurkkaan ja kuvauksiin..

- Oltiin sovittu että kuvaaja tulee kaasoni kanssa eri autolla ja me mennään omalla kyydillä. Kuvauspaikaksi oltiin päätetty Karhusaari. N.10-15min ajomatkan jälkeen oltiin melkein perillä, kunnes lähempänä karhusaarta oli pari poliisia tien tukkeenamme. " Sori vaan jos karhusaareen ootte matkalla, mutta tie on nyt kiinni. Siellä on menossa City Maraton (?) eli jos karhusaareen meette, ei sieltä heti pääse pois". OK. Sama ajoreissu takaisin ja vielä 10min lisää ja oltiin meidän rakkaassa Träskändan puistossa. Kun kuvat oltiin otettu, lähettiin juhlapaikalle päin mutta sovittiin että pysähdytään yhdellä palaneella talolla koska tuore aviomieheni halusi ottaa vähän erilaisempia kuvia. Matkalla kuitenkin mun appiukko soitteli kuskillemme(kälyni poikaystävä)  ja miehelleni että "Missä helvetissä me oikeen kupataan, jengi ei jaksa venaa enään meitä." Ja niitä soittoja tuli n. 10min välein. Yritä siinä nauttia loppu kuvauksista. Kaasoni ja kuvaajan päästessä juhlapaikalle appiukko tuli heille huutamaan että mikä hemmetti hääparilla oikein kestää, ei kukaan jaksa odottaa enään.
Ei hirveen ilonen fiilis alottaa juhlia kun joku on kokoajan räyhäämässä. Kuvauksissa meni vähän päälle tunti. Ärsytysasteikko; nro 6

- Sain kuulla ja huomasin itsekkin, ettei Seremoniamestarimme ollut saanut suutaan kunnolla auki. Eikä saanut koko loppuiltanakaan. Vieraat olivat siis aikaisemmin jääneet ihmettelemään pihalle että tullaanko me kohta takaisin vai mentiinkö me kuvauksiin. Sisällä photoboothista ei oltu kerrottu eikä SM ollut sanonut vieraille että terassilla nostetaan malja. Mm. äitini oli kertomassa vieraille että nyt terassille.
Kun ruoka oli pöydässä, me jouduimme huhuilemaan omasta pöydästämme SM:lle että sanoo vieraille tästä. Sama juttu kävi ensitanssimme ja kakun leikkuun kanssa (Ensitanssimme jäi aika monelta näkemättä). Seremoniamestarimme harhaili ties mistä eikä kertonut vieraillemme mistään. Ja jos kertoi, se johtui siitä että mieheni oli hakenut hänet jostain ja sanonut että nyt kerrot vieraille sitä ja sitä.
Ainoana ohjelmanumerona oli (bändin lisäksi) se, että lähetin tyttönimeni ilmaan. SM ei tästäkään ilmoittanut kenellekkään, vaan kaasoni, joka toi minulle ilmapallon, kertoi ihmisille samalla että nyt ulos. Ei ollut kivaa myöhemmin vastailla "Mitä sä kirjotit siihen palloon?" kysymyksiin.. Ärsytti kun tiesin, että SM:n olisi pitänyt kertoa kaikille että nyt lähetetään mun tyttönimi ilmaan.
Seremoniamestarin toimettomuus oli suurin ärsytyksen aihe numerolla 9.

Loppuillasta olinkin ihan poikki. En ollut päässyt nauttimaan päivästä kunnolla, koska stressasin ja jouduin katsomaan ja pitämään huolen siitä että vieraita infottiin kaikesta. Bonuksena oli sitten se että Heineken loppui kesken. Tämä ärsytti siksi, että meillä oli aikaisemmin ollut kärhämää juhlapaikan kanssa a-oikeuksista ja kun he sen hankkivat he samalla lupasivat ettei mikään juoma lopu kesken. Siinä vaiheessa lähin miehen luokse sanomaan että nyt lähetään menee, en jaksa enään.

Kaiken kaikkiaan, oikeastaan mikään ei mennyt niinkun oli suunniteltu. Isäni puhe tosin oli ylivertainen! Se on yksi niistä asioista mitä mietin hymy huulillani.

Mutta koska nämäkään asiat eivät olleet muka tarpeeksi niin saimme sunnuntaina kuvaajaltamme linkin nettigalleriaan missä meidän hääkuvat olivat. .. Se tunne kun näkee että kuvia on vain 152 ja ne sisältää meidän potretit. Siis.. 152 kuvaa .. ja kuvaaja oli kuvaamassa 7tuntia. Potreteista vain 3 on mielestäni "ihan OK". Ja kuva joka otettiin meistä ja meidän vanhemmista oli pilalla, koska Minulla on, ihan oikeasti, kauhea ilme. Meistä siis otettiin monta kuvaa mutta tuo yksi oli valittu sinne galleriaan. Are you fucking kidding me?
Nyt sitten odottelen että saamme kuvat DVD:lle, koska en tiedä sisältääkö se sitten enemmän kuvia. Toivottavasti.

Huoh. Pahoittelen tästä sana saasteesta. Enkä jaksa mitään kommentteja tyyliin "eihän noi asiat edes oo niin pahoja".
Laitan jossain vaiheessa tänne näytille vähän kuvia meidän häistä kunhan saan vähän enemmän tarmoa siihen. Ja nyt kun tarkemmin katson teksiäni minkä näppäimistölläni tänne oksensin, niin tuossahan on melkeen koko hääpäivämme summa summarum. Ehkä jossain vaiheessa käyn läpi niitä hyviä ja iloisia puoliakin (:

Siellä sitä ollaan <3

maanantai 20. elokuuta 2012

Rouva

Nyt sitä ollaan niin rouvaa että..


Tuun kertomaan hääpäivästämme enemmän parin viikon päästä. Parin tunnin päästä on lähtö Balille. YAY!

Onnea muille 18.8 rouviintuneille <3

torstai 16. elokuuta 2012

meidän hääkyltit

"Mä voin tehdä ne hääkyltit bestmannien kans" Hän sanoi. "Näytät vain esimerkkikuvan että minkälaiset niin semmoset tehään."
Ok. Kuulosti mukavalta. Pyysin että hääkylttimme tulisivat olemaan puunvärisiä ja siihen sitten maalattaisiin valkoisella jokin teksti.
Vähän tähän tyyliin:


Tämännäköisiä kylttejä sitten pääsin hakemaan kotiin:

Öhh... Joo. Sulho olikin ottanut päätökset omaan hyppysiinsä ja bestmanin luona päättänyt että mustat niitten pitää olla. (ja sitten joku kehtaa ihmetellä että mikä mua stressaa?)
Valkosella maalilla pääsin kuitenkin kyltit koristelemaan. Hieman synkäthän niistä tuli mutta ei voi mitään. Sulho oli sen verran tyytyväinen ja ylpeä noista kylteistä etten raaskinut alkaa motkottamaan niiden väristä.
Eikä niitä varmaan kukaan edes kauhean tarkkaan katso. Koska niillä on niin kiire tulla meidän häihin... JOTKA ON YLIHUOMENNA!! ÄÄÄÄÄK!!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...