keskiviikko 23. marraskuuta 2011

check

Nyt on sitten munkin Etsy neitsyys menetetty. Tilasin (ja sain tänään) parit tavarat, loput tulee varmaan ensi viikolla :) Tässä teille siis pieni kuvakollaasi, että mitä olenkaan saanut hankittua häitä varten (Pukua en näytä :p).


                                                                 Kimppuni :D
Päätin hankkia täysin erilaisen kimpun kuin mitä olin suunnitellut. (Kuva ei tee oikeutta kimpulle ja jostain syystä vaaleat terälehdet on värjäytyneet kuvassa lilaksi.) Näin saan ainakin säästettyä kimppuni aina, ilman että joudun kuivattamaan kimppuani.

Kaasot saavat samaa tyyliä olevat pari kukkaa. Kukat oli alunperin varrellisia, mutta aijon tehdä niistä sellaiset rannekukat.

Miesten samantyyliset vieheet jäivät paketista pois. Ne tulee joskus ensviikolla.


                                                                 Lyhtyjä :>
Joko en osaa kuvata tai sitten noi lyhdyt eivät ole valokuvauksellisia. Ylemmässä kuvassa näyttäisi olevan pieni joukko sadun mörköjä juhlavaatteissa. No joka tapauksessa, lyhtyjä on yhteensä 6kpl ja sisälle kuuluvat led-valot jäivät (nekin) paketista puuttumaan. Ne tulevat kanssa hieman myöhemmin.

Kukat ja lyhdyt olivat siis Etsystä (My Broken Art:ista).


avokin bätmänit

vieraspussukka (huomaa kaunis rusetti)

                                                             ihanat hääkenkäni <3
                                           En saanut muokattua alla olevaa kuvaa niin että kenkien oikea väri näkyisi.                                                        
Vedin siis muokkauksen ihan överiksi.

                                         Vieraslahjaksi annetaan avaimenperät missä on peili 
                                           ja toisella puolella meidän nimet ja pvm.

3 kommenttia:

  1. Tosi upeita ja ihanan erilaisia juttuja. Etenkin nuo lyhdyt kiinnittivät huomioni. :) Pohdin myös tuollaisen "kestokimpun" hankintaa, koska ne (kuten omasikin) ovat usein todella kauniita ja herkkiä. Tykkään kuitenkin elävistä ruusuista niin kovin, että päädyn varmaan lopulta niihin.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihana kimppu, ja tosi uniikki - tykkään!

    VastaaPoista
  3. Varpunen: Kiitos :) itse mietin kovasti myös ruusujen hankintaa, mutta jostain syystä toi 'kestokimppu' ihastutti :)

    kiitos Tuleva rouva :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...