Hauska idea :D
tiistai 24. huhtikuuta 2012
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Hääkutsut osa II
Koska suurin osa meidän kutsuista on jo lähtenyt maailmalle, niin uskallan kertoa niistä vähän enemmän.
Lähdettiin kaaso K:n kanssa Sinelliin yksi kaunis päivä ja tavoitteena oli ostaa hääkutsun protoa varten tarvikkeet. Mitään suurempaa visiota kutsuista ei ollut. Kunhan haahuiltiin ympäriinsä ja ihmeteltiin. Sen kuitenkin tiesin, että halusin tehdä yksiosaiset kutsut ja hääinfo tehdään erilliselle paperille. Kutsu ja info sitten yhdistetään toisiinsa jollakin naruntapaisella. Näin selkeästi taisin ilmaista haluni kaasollenikin, koska hänen vastauksensa olikin jotain tyyliin "..just".
Kuitenkin löydettiin yllättävän nopeasti hyvät värit kutsuihin. Päätettiin että kutsusta tulee hienompi jos siinä on kahta eriväristä kartonkia/paperia/pahvia. Ja koska löydettiin ihana kulmalävistäjä, niin sitähän pääsee sitten hyvin käyttämään jos on kahta paperia. Lopulta päästiin lähtemään Sinellistä pois, kassi täynnä askartelu-hässäkkää.
Meillä sitten ihmeteltiin aikamme, että mitäs nyt tehdään. Ja nopeasti päätettiinkin että minkälaiset niistä tulee. Mä olin tehnyt aikaisemmin koneella kaikki tekstit joten niitä vaan tulosteltiin ja leikkaa-liimaa-projekti alkoi.
Kutsujen koko olisi kannattanut tupla-tripla-tsekata, koska me päätettiin kutsujemme koosta silleen että "Tää pituus vois olla vaikka tän ja tän verran ja sitten leveys ois vaikka näin paljon". Jos emme olisi olleet niin urpoja, olisimme hankkineet samalla Sinellin reissulla kivat kuoret ja näiden kuorien kokojen mukaan tehneet kutsut. Nyt kun kävi niin, että kun tuli kuorien oston aika ,ei niitä meinannut löytyä. Kutsumme olivat liian pitkät JA liian leveät kaikkiin ihaniin kuoriin.
Mun mielipiteeni näistä kutsuista meni aikamoista vuoristorataa. Eka rakastin, sitten vihasin, sitten tykkäsin ja lopulta kun tuli kutsujen lähettämisen aika mielipiteeni oli "No onhan nää aika kivat". Ja onhan ne.
Kutsut ja hääinfot niputettiin yhteen (erilaisilla) pitsinauhoilla.
..Voi olla että oikea kirjoitustapa tuossa kellonajassa on "klo 15.00", mutta itse tykkäsin "klo 15:00". Yksi piste sinne tai tänne :)
Kuoriksi valitsimme valkoisen kuoren sijaan kellertävän kuoren. Se valkoinen kuori kun oli.. noh, liian valkoinen.

tässä kuvassa kutsujen värit ovat lähestulkoon samat kuin oikeasti.. |
Kutsut ja hääinfot niputettiin yhteen (erilaisilla) pitsinauhoilla.
..Voi olla että oikea kirjoitustapa tuossa kellonajassa on "klo 15.00", mutta itse tykkäsin "klo 15:00". Yksi piste sinne tai tänne :)
Yksi syistä miksi lähetimme kutsut jo nyt, oli se etten olisi pystynyt katselemaan näitä kutsuja enään kauempaa. Pelkäsin että mieleni muuttuu pysyvästi, enkä haluakkaan enään lähettää noita. Nyt on huojentunut fiilis. Onneksi sain ne pois käsistäni.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Tehtyä ja tekemätöntä
Nyt on blogin päivittäminen jäänyt vähemmälle, kun kouluhommat on alkanut painaa päälle. Mutta khyllä thämä thästä.
Enään on alle 4 kuukautta häihin. Ja mitä olemme saaneet tehtyä nyt lähiaikoina?
Saimme laitettua postiin 45 kutsua (loput kutsut, n.10kpl, annamme vieraille face-to-face) . Kutsut laitettiin jo nyt menemään, kun meille on tullut kaasojen, BM:n ja vanhempiemme kautta kyselyitä että milloin se hääpäivä nyt olikaan. Eilen ensimmäinen vieras soittikin sulholle ja kertoi, ettei pääse vaimonsa kanssa häihimme kun heidän esikoisensa syntyy elokuun alussa.
Perjantaina kävin varaamassa meille papin. Äitini työskentelee seurakunnalla ja häneltä sainkin sisäpiirin tietoa papeista, eli kuka on mukava ja kuka ei ja ketä ei ainakaan kannata varata papiksi.
Perjantaina bongasin kaasoni kanssa myös meille kivan booli-astian, mikä oli pakko hankkia samantien (tästä astiasta kirjottelen myöhemmin kuvien kanssa enemmän). Löydettiin myös tuleviin huiskutus-keppeihin tarvittavat kepit. Ensi viikolla on taas luvassa askartelua.
Kävin myös ostamasta Ikeasta aikaisemmin mainitsemani "aurinkoenergia-lamput" (ne valkoiset,pienemmät. Näistäkin enemmän myöhemmin). Ne (lamput) tullaan varmaan näkemään meidän häissäkin.
Eilen käytiin katselemassa sulholle mahdollisia pukuja. Ei oikein löytynyt mitään sellaista pukua mikä olisi ollut 'se oikea'.
Viikko sitten kävimme Villa K:ssa hääruokia maistelemassa. Mukana oli kaaso ja BM. Petyin kyllä tarjolla oleviin ruokiin, mikään ruoka ei ollut sellainen että "tätä on PAKKO saada meidän häihin". Eikä kaikkia mahdollisia ruokia ollut edes tarjolla. Lämpimistä ruoista ei mikään napannu ja olisin halunnut maistella kala-ruokia enemmän.
Hääkuvaajamme vaihtui. Sulhon siskon poikaystävä tunsi yhden hääkuvaajan ja tykästyimme tämän kuviin. Saimme häneltä 'kaveri-tarjouksen', mistä emme voineet kieltäytyä ;)
Hmm.. Kyllähän me ollaankin keretty tekemään jo vaikka mitä.
kuvat. pinterest.

maanantai 16. huhtikuuta 2012
Lol-lol-lol-lollipop
Tee-Se-Itse- hurmiossa oon päättänyt ajatellut, että voisin ehkä tehdä jotain pientä naposteltavaa itse häihin.. Jotain pientä hääkakun kaveriksi. Ja tikkarithan ne tulivat ensimmäisenä mieleen.
Päädyin siis (minne muuallekkaan kuin) Pinterestiin etsimään tikkari-inspis-kuvia. Vassoguud.Ollos hyvä. Tässä niitäpi tulloo.

Source: abeautifulmess.typepad.com via Petra on Pinterest
Source: createatdreamscrapbooks.blogspot.com via Petra on Pinterest
Source: glorioustreats.blogspot.com via Petra on Pinterest
Source: kikaydesigns.com via Petra on Pinterest
Source: princesslovespanda.wordpress.com via Petra on Pinterest
Source: iwastesomuchtime.com via Petra on Pinterest
Source: cuteeverything.com via Petra on Pinterest
Tunnisteet:
candy,
häät,
inspiration,
lollipops,
pinterest
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Huiskutuskepit
eilen tein- blogi ihastuttaa meitä tulevia rouvia tekemällä 10 postausta hääteemaisilla DIY-jutuilla!
Tätä ensimmäistä ohjetta jo odotinkin innokkaasti, eli huiskutuskeppejä!
nyt siis kaikki diy-morsiot tarkkana tuon blogin kanssa, ettei hyvät askartelu-ohjeet mene ohi silmien:)
Tätä ensimmäistä ohjetta jo odotinkin innokkaasti, eli huiskutuskeppejä!
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Aurinkovoimaa Ikeasta
Kevät tule jo!
Random inspiraatiota.
Source: weddingchicks.com via Petra on Pinterest

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)