Isän kanssa meillä meni sukset ristiin kun olin ala-asteikäinen. Ja vaikka olenkin paljon äitinikaltainen, olen kuitenkin enemmän samanlainen isäni kanssa (tämän tajusin vasta nyt "myöhemmässä" iässä). Olemme molemmat itsepäisiä, hiljaisia mietiskelijöitä ja sarkastisia emmekä nautiskele parrasvaloissa olemisesta.
 |
| linkki |
Kun olin n.11-12vuotias, aloin kutsua isääni hänen etunimellään. Kun minulta kysyttiin, että miksi en kutsu häntä Isäksi, vastasin jotain tyyliin "Koska hän ei tunnu isältäni".. taisin jopa näin sanoa hänellekkin, kun hän ihmetteli miksi kutsun häntä etunimeltä.
Teini-aikani oli kauheaa, vanhemmilleni siis. Ja varsinkin isälleni, jota vastaan kapinoin niin paljon kuin kerkesin.
Nyt onneksi kaikki on toisin. Aloin +20-vuotiaana uudelleen rakentaa suhdettani isääni ja nykyään kutsunkin häntä Iskäksi. Ei se helppoa ollut, mutta halusin oppia tuntemaan isäni ennekuin se olisi liian myöhäistä.
Kaikista pahin mahdollinen (hää-)katastrofi olisi se, ettei isäni pääsisi saattamaan minua alttarille. Kyse ei ole siitä, että hän "antaisi minut pois" vaan se, että haluan hänet mukaan vihkitilaisuuteen. Haluan että hän saa kunniatehtävän, kävellä kanssani papin ja sulhaseni luo, ja olla mukana ainoan lapsensa häissä.
 |
| linkki |
Nyt tiedän, että se miten hän käyttäytyi kun olin nuori ja mikä sai minut inhoamaan omaa isääni, on auttanut minua elämässä paljon. Olen oppinut häneltä niin paljon, enkä edes tajunnut hänen opettavan minulle mitään. Hän maksoi kalliin hinnan siitä, että halusi vain olla hyvä isä, koska sai minun vihani päälleen n.10vuodeksi.
 |
| linkki |
<3 Ihana teksti. Ja ihanaa, että nöin rankkaa asiaa puhut noin avoimesti. Ja ihana, että tunnistin itteni noin kahdesta lauseesta kolmesta! :D
VastaaPoista:´) Oli pakko vaan avautua.
PoistaIhanan avoin postaus :) <3
VastaaPoistaKiitti:)
PoistaHieno ja avoin teksti! Itselläni on kovin etäinen suhde isään, enkä varmaan itse pystyisi samalla lailla avoimesti kertomaan siitä. En myöskään voi kuvitella häntä saattamaan minua alttarille. Siksi siis myös sinulle hatunnosto. :)
VastaaPoistaKiitos:) Harmi että teillä on etäinen suhde. Toivottavasti joskus vielä saatte suhteenne korjattua :) <3
PoistaHienoa, että olet saanut rakennettua isääsi uudelleen läheisemmän suhteen. Aina se ei onnistu ja mitä pidemmälle aika kuluu sen vaikeampaa suhdetta on enää lähteä korjaamaan. Liikuttava teksti. Sinif.
VastaaPoistaNäinhän se on :) Onneksi kasvoin henkisesti ja tein suhteellemme jotain :)
PoistaOn tärkeää, että olette saaneet asiat sovittua sillä ikinä ei tiedä mitä tapahtuu ja jos asiat jäävät auki niin ne vanhemmiten tulevat "kummittelemaan" mieleemme..Jokaisella pitäisi olla sen verran anteeksianto taitoa, että pystyy/kykenee sopimaan asian kuin asian..Ei muuten elämä jatku entisellään koskaan jos joku niin tärkeä ihminen puuttuu..Sillä sen minkä taakseen jättää sen edestä löytää :)
VastaaPoistaOlen samaa mieltä :) Mä olisin katunut loppuelämäni, jos en olisi korjannut suhdettamme ja hän olisi (vaikka) menehtynyt.
PoistaIhana teksti. Tää sai mut tajuamaan, että meillä kun ei ole tällaista alttarille kävelyä, niin mähän en saa tämmöistä ihanaa kokemusta, hmph :(
VastaaPoistaKiitos:) Ja harmi ettei teillä ole. Mutta ehkä hän pääsee osalliseksi jotenkin muuten..?
PoistaKoskettava teksti. Tuli kyyneleet silmiin.
VastaaPoistaMinä olen myös aina ollut enemmän äidin tyttö, vaikka isänkin kanssa ollaan tosi läheisiä. Ajattelen jo nyt sitä hetkeä tippa linssissä, kun isä tulee saattamaan minut alttarille. Yksi elämäni koskettavimmista hetkistä ihan varmasti! <3
:)
PoistaIte varmasti alan heti itkemään kun tartun isäni käteen kiinni. :)