keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Se mikä voi mennä pieleen, menee pieleen.

Anteeksi tästä pitkästä blogihiljaisuudesta. Voisin sanoa, että hiljaisuuden syynä on ollut se että olen halunnut vain rentoutua, nauttia häämatkakuvista ja sairastaa syysflunssaa. Mutta ne olisivat tekosyitä. Todellisuudessa en ole halunnut uppoutua hääpäiväämme sen enempää.
Olen miettinyt häitämme siitä asti kun lähdimme juhlapaikalta pois. Ja mitä enemmän ja kauemmin mietin tuota päivää, sitä turhautuneemmaksi ja surullisemmaksi käyn.
En tarkoita että haikailen ja huokailen siitä miten upea ja onnistunut päivä se oli vaan sitä että Miksei se päivä voinut olla täydellinen ja onnistunut??

Tietenkin olin onnellinen. Olen vieläkin. Mutta koin myös muita tunteita (kuten varmasti moni muukin) kuten vihaa, pelkoa, jännittyneisyyttä, huojentuneisuutta, iloa, surua, rentoutumista... jne (: Mutta ehkä kuitenkin suurin tunne tuona päivänä oli turhautuneisuus. Turhauduin päivän mittaan siihen miten tuntui ettei mikään mennyt niinkuin olisi pitänyt.

Jaa, että mikäkö ei mennyt nappiin.. Hmm.. mietitäänpäs.

- Ennenkuin pääsin kävelemään "alttarille" (vihkiminen tapahtui juhlapaikalla, sisällä) sisään lompsii kolme miehen kaveria. Siinä sitten äkkiä huutamaan kaasoille että pysähtyisivät ja että vieraat pääsisivät meidän ohitse istumaan. Hieman vain ärsytti koska kello oli jo 15.10 eli vieraat olivat todella myöhässä. Tämä häslinki sai muut vieraat kuikuilemaan penkeiltään että mitäs siellä takana oikein tapahtuu. Tämä juttu oli ärsytysasteikollani (mikä on numeroitu 1-10) nrolla 2.

- Sisääntulo musiikki alkoi ja päästiin isän kanssa kävelemään. Kun ollaan miehen kanssa yhdessä papin edessä, jouduimme odottamaan Todella kauan että musiikki vaimennettaan pois. Ehdin pyöritellä silmiäni ja kokoamaan kaiken itsehillintäni etten olisi kääntynyt ja sanonut musiikista vastaavalle henkilölle että nyt se musiikki pois. Kävin tämän musiikki asian läpi tämän henkilön kanssa aikaisemmin ja sanoin että kun papin eteen päästään niin musa pois! Tämä asia saa ärsytysnumeron 3.

Nämä olivatkin ne pienimmät asiat.. jos vastoinkäynnit olisivat olleet tossa niin olisi tässä "valittamassa".. mutta

- Kun vihkiminen oli ohi, me käännyimme vieraisiin päin, sain kimppuni kaasoltani ja.. Näin että tämä musavastaava näppäilee ja vääntelee musiikki vehkeitä eikä mistään tule kuitenkaan musiikkia. Kesti ihan uskomattoman kauan kun seistiin siinä miehen kanssa, odottaen poislähtömusaa. Kaikki jännitys sai tunteet pintaan ja pidättelin siinä itkua ja katselin tämän naisen näpertelyä aikansa kunnes kajareista paukahtaa meidän Sisääntulobiisi! Ei siinä muuta voinu ku yrittää hymyillä ja lähteä pois miehen kanssa. Ja se tunne mikä oli siinä, kun vasta vihittynä sanoo tuoreelle aviomiehelleen ensimmäiset vaimon sanat "v#¤¤& mä tapan sen akan, ei helvetti" Jep. tiedän. En vaan voinu mitään. Ärsytti ihan suunnattomasti. Miettikää itse, miltä se mahtaisi tuntua kun kirkossanne soitettaisiin sama biisi tulo- ja menosuuntaan? Ärsytysasteikolla; nro 8

No mutta, huolet nurkkaan ja kuvauksiin..

- Oltiin sovittu että kuvaaja tulee kaasoni kanssa eri autolla ja me mennään omalla kyydillä. Kuvauspaikaksi oltiin päätetty Karhusaari. N.10-15min ajomatkan jälkeen oltiin melkein perillä, kunnes lähempänä karhusaarta oli pari poliisia tien tukkeenamme. " Sori vaan jos karhusaareen ootte matkalla, mutta tie on nyt kiinni. Siellä on menossa City Maraton (?) eli jos karhusaareen meette, ei sieltä heti pääse pois". OK. Sama ajoreissu takaisin ja vielä 10min lisää ja oltiin meidän rakkaassa Träskändan puistossa. Kun kuvat oltiin otettu, lähettiin juhlapaikalle päin mutta sovittiin että pysähdytään yhdellä palaneella talolla koska tuore aviomieheni halusi ottaa vähän erilaisempia kuvia. Matkalla kuitenkin mun appiukko soitteli kuskillemme(kälyni poikaystävä)  ja miehelleni että "Missä helvetissä me oikeen kupataan, jengi ei jaksa venaa enään meitä." Ja niitä soittoja tuli n. 10min välein. Yritä siinä nauttia loppu kuvauksista. Kaasoni ja kuvaajan päästessä juhlapaikalle appiukko tuli heille huutamaan että mikä hemmetti hääparilla oikein kestää, ei kukaan jaksa odottaa enään.
Ei hirveen ilonen fiilis alottaa juhlia kun joku on kokoajan räyhäämässä. Kuvauksissa meni vähän päälle tunti. Ärsytysasteikko; nro 6

- Sain kuulla ja huomasin itsekkin, ettei Seremoniamestarimme ollut saanut suutaan kunnolla auki. Eikä saanut koko loppuiltanakaan. Vieraat olivat siis aikaisemmin jääneet ihmettelemään pihalle että tullaanko me kohta takaisin vai mentiinkö me kuvauksiin. Sisällä photoboothista ei oltu kerrottu eikä SM ollut sanonut vieraille että terassilla nostetaan malja. Mm. äitini oli kertomassa vieraille että nyt terassille.
Kun ruoka oli pöydässä, me jouduimme huhuilemaan omasta pöydästämme SM:lle että sanoo vieraille tästä. Sama juttu kävi ensitanssimme ja kakun leikkuun kanssa (Ensitanssimme jäi aika monelta näkemättä). Seremoniamestarimme harhaili ties mistä eikä kertonut vieraillemme mistään. Ja jos kertoi, se johtui siitä että mieheni oli hakenut hänet jostain ja sanonut että nyt kerrot vieraille sitä ja sitä.
Ainoana ohjelmanumerona oli (bändin lisäksi) se, että lähetin tyttönimeni ilmaan. SM ei tästäkään ilmoittanut kenellekkään, vaan kaasoni, joka toi minulle ilmapallon, kertoi ihmisille samalla että nyt ulos. Ei ollut kivaa myöhemmin vastailla "Mitä sä kirjotit siihen palloon?" kysymyksiin.. Ärsytti kun tiesin, että SM:n olisi pitänyt kertoa kaikille että nyt lähetetään mun tyttönimi ilmaan.
Seremoniamestarin toimettomuus oli suurin ärsytyksen aihe numerolla 9.

Loppuillasta olinkin ihan poikki. En ollut päässyt nauttimaan päivästä kunnolla, koska stressasin ja jouduin katsomaan ja pitämään huolen siitä että vieraita infottiin kaikesta. Bonuksena oli sitten se että Heineken loppui kesken. Tämä ärsytti siksi, että meillä oli aikaisemmin ollut kärhämää juhlapaikan kanssa a-oikeuksista ja kun he sen hankkivat he samalla lupasivat ettei mikään juoma lopu kesken. Siinä vaiheessa lähin miehen luokse sanomaan että nyt lähetään menee, en jaksa enään.

Kaiken kaikkiaan, oikeastaan mikään ei mennyt niinkun oli suunniteltu. Isäni puhe tosin oli ylivertainen! Se on yksi niistä asioista mitä mietin hymy huulillani.

Mutta koska nämäkään asiat eivät olleet muka tarpeeksi niin saimme sunnuntaina kuvaajaltamme linkin nettigalleriaan missä meidän hääkuvat olivat. .. Se tunne kun näkee että kuvia on vain 152 ja ne sisältää meidän potretit. Siis.. 152 kuvaa .. ja kuvaaja oli kuvaamassa 7tuntia. Potreteista vain 3 on mielestäni "ihan OK". Ja kuva joka otettiin meistä ja meidän vanhemmista oli pilalla, koska Minulla on, ihan oikeasti, kauhea ilme. Meistä siis otettiin monta kuvaa mutta tuo yksi oli valittu sinne galleriaan. Are you fucking kidding me?
Nyt sitten odottelen että saamme kuvat DVD:lle, koska en tiedä sisältääkö se sitten enemmän kuvia. Toivottavasti.

Huoh. Pahoittelen tästä sana saasteesta. Enkä jaksa mitään kommentteja tyyliin "eihän noi asiat edes oo niin pahoja".
Laitan jossain vaiheessa tänne näytille vähän kuvia meidän häistä kunhan saan vähän enemmän tarmoa siihen. Ja nyt kun tarkemmin katson teksiäni minkä näppäimistölläni tänne oksensin, niin tuossahan on melkeen koko hääpäivämme summa summarum. Ehkä jossain vaiheessa käyn läpi niitä hyviä ja iloisia puoliakin (:

Siellä sitä ollaan <3

21 kommenttia:

  1. No huh huh :( Oon tosi pahoillani teidän puolestanne! Eihän tuollaista toivo kenenkään hääpäivään. Meilläkin oli omat ongelmamme (joista kerron joskus), mutta ei nyt sentään noin suuria :( Kliseistä kai sanoa, että yrittäkää keskittää muistot vain niihin hyviin asioihin...

    VastaaPoista
  2. Voi ei. Ihan kamalaa. Olen myös tosi pahoillani teidän puolesta. Toivottavasti jäi jotain hyviä muistoja edes iskän puheen lisäksi!

    VastaaPoista
  3. Voi ei. Olen tosi pahoillani. Miten jotkut osaavat mokatakin tuolla lailla. Tässä vaiheessa voi vain toivoa, että aika kultaa muistot. Toivottavasti häämatka oli kuitenkin unohtumaton!

    VastaaPoista
  4. Kamalaa oli kuulla, että noin moni asia oli mennyt täysin poskelleen. Erityisesti tuo seremoniamestarin käytös ihmetytti! Ja toivon, että niitä valokuvia olisi oikeasti enemmän tulossa, koska nehän on ainoat mitä päivästä jää konkreettisesti käteen.

    VastaaPoista
  5. Hei. Kirjoitin pitkän kommentin, jossa samaistuin sun fiiliksiin, mutta se kyllä kuullosti lopulta niin kliseiseltä, että jätänpäs postaamatta. Hirveän huonoa säkää teillä ja erityisen rasittavaa (ja varmasti ahdistavaakin) on se, että joutuu olemaan harmissaan omasta hääpäivästä, kaiken sen suunnittelun ja panostuksen jälkeen! Sori, oon nyt todella paska lohduttaja, haluaisin sanoa paljonkin mutten nyt osaa muotoilla sitä tähän. Sanon kuitenkin vielä, että ne kivat jutut nousee sieltä mieleen sit myöhemmin. Mulle ainakin häät oli kaiken kaikkiaan semmoinen tunnemyrsky, että vasta nyt yli vuoden päästä pystyn tarkastelemaan niitä edes vähän objektiivisemmin. Tsemiä!

    VastaaPoista
  6. Voi kurjuus! Minäkin olen tosi pahoillani puolestanne. :(

    VastaaPoista
  7. Voi kurjuus kun ikävä kuulla tällaista :( Tuo seremoniamestarin täydellinen mokaaminen kyllä olisi saanut minutkin ihan raivon partaalle! Olisin varmaan mielenosoituksellisesti alkanut itse juontamaan juhlia, jos olisin ollut sinä. Toivottavasti sieltä joukosta löytyy muitakin hyviä muistoja, kuin isäsi puhe. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  8. Aivan kamalaa, olisin varmasti itse helisemässä pienemmästäkin asiasta. Meillä suurin ongelma osoittautui tarjoiluhenkilökunnasta ja heidän vastuihinsa, mikä sitten ketutti monta viikkoa jälkeenpäin. Nyt puoli vuotta myöhemmin tätä ei enää muista, muistaa vaan ne muut asiat, jotka menivät hyvin. Tietenkään meillä ei kaikki mennyt pieleen, mutta kirkossa kanttori soitti sisääntulomarssin UUDESTAAN alusta, ja seistiin mekin siinä alttarilla aika pitkään. Jälkeenpäin videolta LIIAN pitkään. Voisihan niitä listata tähän monia muitakin juttuja, mutta päällimmäisenä ehkä se, että vaikka häissämme oli kaksi valokuvaajaa (yksi virallinen ja yksi ystävä), niin kokonaisia portrettikuvia kameraan katsoen fiksusti (kuva, jonka voi antaa mummoille tms. eikä mitään "yksi tykkää" sormet sydämen muodossa, joka kuitenkin sekin otettiin meidän "viralliseksi" kuvaksi) jalkoineen päivineen ei oikeasti ole, siis EI ole! Tämän tajusin vasta myöhemmin, mutta minkäs sille voit. Ehkä painotin kuvaajalle liikaa, että haluan tilannekuvia, enkä poseerauskuvia. Otan siis osaa, enkä sano, että tämä unohtuu tai aika kultaa muistot. Uskon kuitenkin, että jossain kohden voit osalle näistä asioista vähintäänkin nauraa.

    VastaaPoista
  9. Voi ei, olen myös tosi pahoillani teidän puolesta!
    Ihme käytöstä SM:ltä ja musiikkivastaavalta. Olisi ollut kaikille parempi, jos he eivät olisi ottaneet tehtäviään vastaan ollenkaan, kun eivät ilmeisesti halunneet/osanneet niitä kunnolla hoitaa!
    Toivotaan tosiaan, että kuvia löytyy lisää ja, että aika tuo enemmän hyviä muista mieleen! :)

    t. Lucy

    VastaaPoista
  10. Tosi ikävää, että häät olivat ainakin osittain pettymys. Olisiko mahdollista, että osa kuvista olisi jäänyt vahingossa puuttumaan? Oletko kysynyt miksi niitä oli noin vähän? Oliko teillä sopimus hääkuvauksesta tai mainittiinko tarjouksessa mitään kuvien määrästä? Tarkkaa määräähän ei ole mahdollista tietää, se vaihtelee aina. Itse määrittelen sen tarjoukseen yleensä niin, että kuvia on tyypillisesti useita satoja. 700-1000 kuvaa on sellainen määrä mitä voisi odottaa kokopitkältä kuvaukselta, minä tosin kuvaan yleensä tunnin enemmän kuin teidän kuvaajanne. Jospa siinä on jokin väärinkäsitys?

    VastaaPoista
  11. Apua, ihana kamalia juttuja :S Erityisesti tuo Seremoniamestarin saamattomuus. Mikään ei voi olla hääpäivänä yhtä kamalaa kun hoitaa itse kaikki. Ihme ettei esim. kaasot vaikka ottaneet sitten seremoniamestarin paikkaa jos näkivät ettei homma pelaa :(

    Kuvien määrästä en oikein osaa sanoa onko se niin vähän. Me saatiin nimittäin 10h kuvauksesta 237 kuvaa, mutta toisaalta näiden lisäksi saatiin valita erikseen vielä kuusi potrettikuvaa sadoista otoksista. Valittiin lopulta kymmenen potrettikuvaa ja maksettiin ylimääräisten käsittelystä 25€/kuva. Toki jos tuo määrä kuvia on laadultaan vähän sinnepäin niin kyllä muakin ottaisi päähän ja pahasti :(

    Uskon todella miten kurja olo sulla on ollut, mutta ainakin teillä oli varmasti ihana häämatka? Eihän se tietysti korvaa hääpäivänä sattuneita juttuja. Onneksi teillä oli ihana isän puhe tuomassa hääpäivään kuuluvaa onnentunnetta sen lisäksi, että teistä tuli aviopari <3

    Nähdään pian jookos! Haluun kuulla loputkin :)

    VastaaPoista
  12. Oi kauheeta :/ Oon kyllä niin harmissani puolestanne.


    Kuvamäärä kuulostaa omasta mielestäni melko pieneltä joskin määrä ei koskaan korvaa laatua. Meillä oli kuvia noin 8-9 tunnin kuvauksesta nelisensataa käsiteltynä. Potrettikuvia olisi saanut olla enemmän ja oikeastaan siihen osioon vähän petyinkin, mutta onneksi saatiin kauniita kuvia.

    Toivottavasti tosiaan aika kultaa muistot <3

    VastaaPoista
  13. Huh huh sentään :( Et kyllä mielestäni yhtään liioittele - todella ikäviä vastoinkäymisiä on teille osunut kohdalle. Etenkin tuo seremoniamestarin toiminta ihmetyttää täälläkin suunnassa; miksi hän on edes suostunut tehtävään, jollei pysty/tahdo kyseistä hommaa, vaan on selvästi epämukavassa tilanteessa, kun joutuu hoitamaan näitä asioita :/

    Toivottavasti myös hääkuva-asia selviää parhain päin; erittäin pieneltä kuulostaa tuo kuvasatsi kyllä seitsemän tunnin kuvauksesta. Ehkä voisitte pyytää näytille lisää "raakaversioita" ja hoitaa muokkauksen sitten vaikka itse mieleisistänne kuvista, jos vaan mitenkään mahdollista? Toivottavasti häämatkanne onnistui hyvin, ja teidän häistäkin kuullaan vielä tämän bloginkin puolella :)

    VastaaPoista
  14. :( Voi ei,oon tosi pahoillani. Aika kultaa muistot sanotaan,toivottavasti näin myös teidän häiden kohdalla.

    VastaaPoista
  15. :,( *halaus* Voi rakkaus! Mäkin olen niin pahoillani teidän puolesta! Miksi ihmiset ei ymmärrä, kuinka tärkeä päivä se on ja kunnioita sitä! :( Ja kun se ei tule toistumaan... :(

    Kaiken uhalla aion kuitenkin kompata muita: keskity niihin ihaniin hetkiin. Niihin, jotka meni juuri niin ku piti. Siihen fiilikseen, kun olet sulhon vieressä ja tiedät, että tän ihmisen kanssa haluat olla loppuelämäs ja siitä tulee ihana loppuelämä yhdessä. Suljet pois ne pahat muistot.

    Denial. Not just a river in Egypt... :)

    *halipusu*

    VastaaPoista
  16. Voi miten tylsiä sattumuksia. Harmi että ette saaneet nauttia päivästänne täysillä! Vietimme itse häitämme 8.9.2012, ja voin hyvin asettua asemaasi. Erityisen kummallisena pidän kuvien määrää, jotka saitte. Meilläkin oli kuvaaja 8h paikalla. Hän otti "raakakuvia" illan ja päivän aikana 800 kpl. Emme ole vielä saaneet kuvia, mutta oletan että niitä on PALJON :)Tosi pahoillani si nun puolestasi, ettei päiväsi ollut täydellinen! Toivon iloa ja aurinkoa elämääsi tulevaisuudessa! Häntä pystyyn :)

    VastaaPoista
  17. No ei ihme että sä olit niin väsyneen oloinen :((((( *hali* voi pientä!
    Lohduttaako ollenkaan että olit kuitenkin uber kaunis ja olitte ihanan näköinen pari ja mulla esim on videolla teidän häätanssi jne? Voin lähettää sen sulle kulta vaikka ihan muistitikulla kotiin :) <3 laitatko mulle sähköpostilla tai tekstarilla teijän osoitteen niin laitan sen sulle tulee :) <3
    Ja ensi kerralla kun teillä on jokin tilaisuus joka vaatii kuvaajan palkkaamista niin palkkaa mut :D <3 !!

    VastaaPoista
  18. Voi että. Tuo on kyllä jokaisen ihmisen painajainen, että asia toisensa jälkeen alkaa mennä pieleen, kun kaiken eteen on nähnyt niin paljon vaivaa ja puhumattakaan siitä että omien häiden tulisi olla täynnä onnellisia muistoja! Ja vielä ne kuvatkin, jotka jäävät teille muistoiksi tuosta päivästä. En osaa kyllä sanoa mitään lohduttavaa minäkään, kun olen niin huono siinä. Mutta voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu. Toivotaan että aika kultaa muistot :)

    VastaaPoista
  19. Voi itku! Inhottavaa, kun päivä jota odottaa pikku tytöstä asti menee penkin alle. Itse olisin varmaan lähtenyt vetään jo koko juhlista "tahdon" sanan jälkeen! :D
    Onneksi naimisiin mennään vain kerran elämässä, joten toiste ei tartte pettyä noin pahasti. :) Onnea avioitumisesta!

    VastaaPoista
  20. Meidänkin häissä pysähdyttiin matkalla kuvaamaan. Appiukko tosiaan soitteli miehelleni monta kertaa että mikä kestää. Lopulta soitin siskolleni, että onko sielä tosiaan nyt kova hätä ja kiire?! Oli kuitenkin varattu odotukseen juotavaa, musiikkia ja istumaan pääsi siksi vajaaksi tunniksi. Siskoni oli ihan ihmeissään, sanoi ettei kaikki vieraat olleet edes vielä saapuneet, meidän äitikään ei ollut vielä paikalla... että juu, appiukot ovat hätäistä sorttia ilmeisesti :D

    VastaaPoista
  21. Eikä! Luin siis vasta nyt tämän postauksesi, olen itsekin pitänyt häiden jälkeen hiljaiseloa blogirintamalla. Jännää huomata, kuinka pahoillaan voi olla tuntemattoman ihmisen puolesta, mutta onhan sinun suunnitelmiasi tullut seurattua jo aika pitkään. Sillä tavalla jännää, että teillä sinun isäsi pelasti hääpäiväsi, kun meillä minun isäni lähestulkoon pilasi häät käytöksellään (tosin onnistuin jättämään hänet ja hänen käytöksensä ihan omaan arvoonsa, eikä valtaosa vieraista huomannut mitään). Koitetaan siis miettiä niitä hyviä asioita, vaikka tietyt ikävät fiilikset pukkaavat varmasti vuosienkin päästä mieleen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...