Meillä on pieni koiruus ja jossain vaiheessa leikittelin ajatuksella, että otettaisiin se jotenkin mukaan meiän häihin. ehkä kuvaukseen. Mutta ei sittenkään.. meidän koira laitetaan kuiteskin hoitoon häiden ajaksi.
Kaikki kuvat Style Me Prettystä.
perjantai 30. syyskuuta 2011
torstai 29. syyskuuta 2011
Menut
Nyt se on päätetty että jokaiselle tulee oma menu (+ohjelma) kortti omalle paikalle. Ja että kun kaitaliinat hankitaan kuitenkin, niin ne laitetaan poikittain (tai leveittäin kuten yritin goolettaa :D ). Mutta koska en onnistunut googlen kautta löytämään (hyviä) kuvia poikittain olevista kaitaliinoista, niin tässä vaan inspiskuvia menu korteista. Ja kyllä, törkeästi vaan googlasin ne.
tiistai 27. syyskuuta 2011
torstai 22. syyskuuta 2011
Music is what feeling sounds like
Musiikki on meille molemmille tärkeää ja se yhdisti meitä ihan alkuunsakkin. Hän soittaa kitaraa ja mä halusin oppia.. Ja haluan edelleen :D (ei siitä mun oppimisesta tullut mitään) Olen enemmän pianon pimputtaja - tyyppiä muutenkin.
Ei olla vielä osattu päättää ne tärkeimmät kappaleet, mitkä tullaan soittamaan häissämme. Eli mun sisääntulo kipale ja meidän ulosmeno kappale. Sekä tietysti meidän eka tanssi.
Meillä on hieman vapaammat kädet noiden kappaleiden suhteen, koska vihkiminen tapahtuu juhlapaikalla, eikä kirkossa.
Näitä kahta biisiä olen ajatellut mun sisääntuloa varten.
Craig Armstrong-Glasgow Love Theme <3 <3 <3
Henry Mancini - Moon River <3 <3
Saan aina kylmiä väreitä noista molemmista biiseistä.
Ja miehen pyyntönä oli saada valita meidän poistumisbiisi.
^tuosta kun vaan löytäisi sellaisen version missä ei ole
sitä naislaulajaa mukana.
Terminator theme.. Tästä tykkään ehkä enemmän.
Ja näyttäis siltä että kaikki nuo meidän valitsemat biisit on tuttuja elokuvista :) kiva yhteensattuma.
Ensimmäisen tanssin kappale valinta on ollut kaikista vaikein. Se vaihtuu viikottain! En halua mitään ' toisiinsa nojailu' tanssia vaan että hieman edes yritetään tanssia, mutta siihen pitää löytää hyvä ja meidän näköinen kappale.
Tällä hetkellä tykkään hirmusesti tästä biisistä.
avenged sevenfold - seize the day <3
Tosin tämäkin olis ihana, mutta ehkä hieman liian nopea biisi..
Trivium - This wold can't tear us apart <3

keskiviikko 14. syyskuuta 2011
tilauksia
Dodi. Löysin jotain hienoa nettikaupasta http://www.lightinthebox.com/.
Tilasin sieltä 'pussukoita'
Ja sisälle aijon laittaa karkkien sijaan tämmöisiä
Miehelle löysin ihanat kalvosinnapit.
Tälläistä tänään :)
[insert title here]
BLACK.bling.WHITE :n blogista löytyy alla oleva ihana arvonta.
"Hei, päätinpä järjestää hääaiheisen arvonnan nyt kun tuntuu, että olen mukavasti saanut lukijoitakin. Palkintona olisi isot hopeiset sisustuskirjaimet (noin 23 cm korkeita.)
Kirjaimia olisi tarjolla: N, O, P, R, S, U, G, I, J, K, L, M. "
perjantai 9. syyskuuta 2011
Something funny
Mukavaa perjantai iltaa!
Star Wars: Retold (by someone who hasn't seen it) from Joe Nicolosi on Vimeo.
gotta love this video <3
Star Wars: Retold (by someone who hasn't seen it) from Joe Nicolosi on Vimeo.
gotta love this video <3
Kakun koristaja
Jotenkin olen onnistunut kasaamaan itselleni hirveät paineet siitä, että löydän parhaimman ja ihanimman (ja tietysti meidän näköisen) kakun koristeen. Ystäväni häissä kakkua koristi Wall-E ja se oli jotenkin hellyyttävä.
Tässä siis joitain löytöjä Etsystä.
Lintuset
Palaset
Meidän lemppari
Lisää lintusia
Syrän
rokkarit
Tässä siis joitain löytöjä Etsystä.
Lintuset
Palaset
Meidän lemppari
Lisää lintusia
Syrän
rokkarit
torstai 8. syyskuuta 2011
Panta
Olen saanut päätettyä jotain! Wohoo! Unohdetaan sulat ja verkot. Mun päätä tulee koristamaan joku tajuttoman magee panta :) Ja eikun Etsyä koluamaan.
Tekijänä damechic |
tekijänä Bella
Tekijänä LuxeCloset
Ja koska tuntuu, että kaikki muut löytävät aina hienoimmat hiuspannat niin vinkatkaa mulle kun näin sattuu tapahtumaan. Dänks.
Hääpuku
Olen muuttanut mieltäni 'ihanne hääpuvusta' ainakin parikymmentä kertaa siitä saakka kun ensimmäisen kerran katselin hääpukuja. Olen käynyt kaikki mahdolliset tyylit läpi, mutta en silti tiedä minkälaisen puvun haluan. Ainut no-no tällähetkellä on superhypermega tiukka merenneito puku ja toinen on ball gown "super iso ja muhkea prinsessa" tyylinen puku.
Tässä hieman pukuja, jotka on eksynyt koneelleni. Kuvat kotoisin 365bridal.com ja weddingdressesonline.uk.com
Ja 'tämän päivän' lempparini on
En yhtään ymmärrä miten juuri tämä mekko kolahti ihan kybällä muhun. En oo ikinä edes ajatellut tuon tyylistä pukua. Mut on se aika ihana <3 tässä Linkki puvun osoitteeseen.
muoks. Pienen googlettamisen jälkeen löysin tiedon että tuo löytämäni ihastus on Vera Wangin (2010)puku. Miten vaatimaton maku mulla onkaan ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)