Mietin alkuun suht kauan, että pitäisi meidän pitää sittenkin talvihäät. Ne olisi niin kauniit. Valkoinen lumi ja miljoonia kynttilöitä. Mutta sitten todellisuus iski vasten kasvoja. Mä oon liian kylmäverinen pitämään talvihäitä. Kylmäverisellä meinaan sitä, että mä palelen. Aina. Jatkuvasti! Kerrospukeutuminen roks! Paitsi ehkä häissä.. kun haluat kuitenkin pukeutua olkaimettomaan pukuun. Jos talvisin olisi lämmin (jep..tiiän..), niin sitten talvihäät voisi onnistuakkin.
Toivotankin kaikille talvimorsiamille onnea ja lämpimiä ajatuksia.
Kuvat Marry You Me
perjantai 13. tammikuuta 2012
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Herra Oikea
ChoCo haastoi kanssamorsiamet kertomaan, miksi juuri tuleva mieheni on Se Oikea.
Saamme kasattua (ikean) huonekalut yhdessä riitelemättä.
Hän jaksaa juttujani, silloinkin kun olen (liian) kännissä.
Hän tykkää 'omituisesta' puolestani.
Vatsassani lentelee edelleen (6 vuoden jälkeenkin) perhosia.
Hän auttaa kotitöissä.
Hän valittaa harvoin.
Hän tykkää kävelyistämme.
tiistai 10. tammikuuta 2012
maanantai 9. tammikuuta 2012
Play that funky music
Jos sulhanen saisi valita, niin hän valitsisi ehdottomasti The Dan Bandin häihimme. Tai jos ei aitoa ja alkuperäistä bändiä saa, niin jonkun vetämään biisejä samalla tyylillä. Jaa'a.. mietitäänpäs tätä vaihtoehtoa hetki..
perjantai 6. tammikuuta 2012
panic.panic.
Jotain vaaleanpunaista- blogin Heidi herätti mut haaveistani, kun hän kertoi heidän kutsukorttiensa olevan valmiit.
Siitä on melkeen päivälleen kuukausi, kun viimeksi panikoin kutsuista. Ja mitä oon saanut aikaseks? En Mitään!!!
Nyt on siis paras laittaa töpinäksi ja hoitaa ne asiat, mitkä olis voinu hoitaa jo aikasemmin. Kuten bändin hankkiminen, päätös mistä hääkakku hommataan, mun meikki ja kampaus paikka ja ne kutsut. Oon katellu erilaisii kutsuja ja jos ihan totta puhutaan, mikään eteentulleista ei oo saanut mua ajattelemaan että "nää ne on".
huoh. En oikein tiedä, että mistä sitä alottais. Ehkä bändistä..tai kampaamosta...vai sittenkin kutsuista..
Siitä on melkeen päivälleen kuukausi, kun viimeksi panikoin kutsuista. Ja mitä oon saanut aikaseks? En Mitään!!!
![]() |
| Kuva täältä |
![]() |
| kuvat weddingpaperdivas.com |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

























